Kello 17.19 pakkasta on -8,5 astetta. Päivä olikin ihan kaunis ja aurinkoinen, iltapäivällä alkoi leijua maahan hiutaleita. Serkkupojan kanssa on tullut naurettua että paikka jossa asun, on oikea villi Pohjola. Milloin hirvet kävelevät jalkakäytävällä, milloin biisonit karkaavat aitauksesta. Vastaan voi tulla ylämaan karjaa. Mutta tämä päivä veti vertoja kaikelle tuolla. Esitys meni näin: lintulaudan alle tuli ukkofasaani syömään siemeniä. Sinne ilmestyi myös orava. No, kurre siinä kierteli lintulautaa, napsien niitä siemeniä ja hyppelehti sinne tänne, kuin peläten fasaania. Sitten tapahtui odottamaton käänne, kun orava yhtäkkiä hyökkäsi sen fasaanin silmille. Ei siinä mitään, mutta kun se kurre teki sen kolmesti. Viimeisellä kerralla otti oikein vauhtia, kun oli onnistunut säikyttämään fasaanin tontin rajalle, josta lintu sitten kurkki, että joko voi tulla. No kurrehan otti lintulaudan alta vauhtia ja hyökkäsi oikein kunnolla ja kiipesi sitten puuhun. Laudalla kävi myös tikka, mustarastas, varpusia, tiaisia...

Tapahtui yöllä. Kaksi kissa maata röhnötti sängyssäni ja yrittivät grillata minut. Välillä tosin herrakissa poistui sängystä, mutta hyppäsi sitten takaisin. 

6 päivää vanha kuu on 48% kasvava sirppi. 17.12 oli ensimmäinen neljännes kuusta ja tänään on monocerotidien maksimi.

10.12, huomenna nimipäiviä viettävät: Jutta, ruotsinkielistä: Judit ja Jutta, saamenkielistä: Juđet, ortodoksista: Kirmo ja Minkka sekä epävirallista: Judi ja Jitta. Nimipäiväonnittelut.