Ainakaan veronpalautusten muodossa. Eikä niitäkään tullut kovinkaan paljon. Mutta tuli kuitenkin. Tänään tuli myös LivBoxi ja saapumisilmoitus eli huomenna voin hakea sen meidän asiamiespostista. Boxia en ole vielä avannut, mutta sillä ei ole mitään väliä koska siitä ei olla kiinnostuneita täällä. 

Sää oli tänään aurinkoisen poutainen ja tuuleton. Päivemmällä oli tosin hieman pilviä, mutta nekin katosivat illan mittaan. Nyt on lämpötila laskenut taas pakkasen puolelle vaikka se päivällä oli plussan puolella. 17.37 ja -4 astetta pakkasta. 

Kissaherra nukkui taas viime yön sängyssäni ihan vieressä, mitä nyt hieman kävi tyynyllä kääntymässä. Neiti nukkui kai sohvalla osan yötä, ja aamusta sitten taas sängyssäni. Ensi yö menee kai taas kummallakin minun sängyssäni koska lämpötila on pakkasen puolella. 

Tänään tullessani kotiin, katselin selkeälle taivaalle ja näin aivan upean näyn. Joku tähti näkyi todella kirkkaana sellaisessa keltaisessa paikassa taivasta ja sitten aivan ohut kuunsirppi myös. 3% kasvava sirppi on 1 päivää vanha. Veikkaisin että se tähti jonka näin, olisi Venus. 

Huomenna, 5.12, nimipäiviään viettävät: Selma, ruotsinkielistä: Selma, saamenkielistä: Selbmá, ortodoksista: Sauvo ja epävirallista: Celina ja Selina. Onnea nimipäivän johdosta.