Aion siis osallistua marraskuussa järjestettävään NaNoWriMo nimiseen tapahtumaan. Kirjainsanahan tulee sanoista National Novel Writing MonthSe on sellainen leikkimielinen kilpailu tapahtuma/koitos jossa yritetään kuukaudessa saada 50,000 sanaa kirjoitettua eli 175 sivua. Tuo 50,000 sanaa on siis alaraja. Enemmänkin saa kirjoittaa jos kerkeää. Ja tapahtuma alkaa marraskuun ensimmäinen päivä, heti keskiyöllä. Enemmänhän se on sellainen Ameriikan juttu, mutta saa siihen muutkin maat osallistua ja osallistuvatkin. Minäkin siis osallistun. Olen jo ajatellut juonen valmiiksi ja melkein kaikki hahmotkin. Enää on jäljellä se itse kirjoittaminen, mutta sitä EI SAA aloittaa kuin tosiaan vasta marraskuussa. 

 

Kissojen kuulumisia: pikkuneitini on siirtynyt nukkumaan hyllylle. Hänen mielestään siellä on mukava nukkua. Hänellä on aina tällaisia kausia, milloin nukutaan radion päällä, milloin kirjahyllyn päällä, toisinaan sohvan selkänojalla ja joskus omistajan palvelijan päällä, tai no, tyynyllä. Herrani taas nukkuu vakkaristi tyynyni ja minun vieressäni. 

 

Taivaan tapahtumia: kuun vaihe on tänään 33% kasvava sirppi ja ikä on 5 päivää. Kuu on tänään eteläisimmillään. Ja tänään on tauridien eteläisimmän haaran maksimi. Tauridien tähdenlentojahan voi nähdä pitkin marraskuuta. 

Nimipäiviään viettää tänään: Aleksi, Aleksis ja Alexis.