Ja marraskuuta eletään. Melkein joulukuu. Lunta ei ole maassa tipan tippaa, ei höytyvän hiventäkään. Sumu suikertaa aina aamuisin kosteana, harmaana ja märkänä bussistopilla. Ja on pimeää. Aamulla ketutti niin paljon että leidi oli valmis kirkumaan kuin banshee. Väsytti, oli kylmä, bussi oli myöhässä ja siellä oli vähintään yhtä kylmä kuin ulkona, se oli täynnä. Sitten vielä yksi vanha äijänklähmy vei koko penkin leidin edessä. Eräältä pysäkiltä tuli yksi ämmänkäppänä ja leidiltä meinasi palaa päreet kun muija narisevalla äänellä vinkui että "Voitko ottaa tuon laukun pois tuosta penkiltä kun en näe siinä ketään muuta." Vähällä oli että leidi ei siihen tokaissut jotta eikös tuossa edessä ole vapaata penkkiä myös. *ittu kun nuo kalkkikset vievät kaikki paikat ja sitten niille pitäisi vielä olla ystävällinen.

Tänään kävimme "luokkaretkellä" Helsingin Vanhassa Satamassa, Mielenterveys messuilla. Tuo osa kaupunkia tuntuu jotenkin niin kutsuvalta. Kenties koska meri on siellä niin lähellä ja rakastan merta. Kaikessa sen hurjuudessa mutta tyyneydessä. Miten sitä ei rakastaisi. Vanha koti/syntymäkaupunki. Muuta sieltä en kaipaa kuin merta, satamaa, vanhaa asuinkaupunginosaa ja laivoja.

Ja laivalla pääse aina Ruotsiin. Viitisen viikkoa sitten alkoi aivan ihana sarja FST5/SVT:ltä. AD1790. Kauan sitten menneen vuosisadan CSI:tä Ruotsalaiseen tyyliin. Mutta ihanin on päähenkilö. Peter Eggers. Hänet kun saisi omaksi niin kyllä leidikin hyrräisi ilosta.

Nyt hyrrää ilosta vain kissaherra joka survoo olkapäätäni ( aiheuttaen siihen pienet skraadut ) ja kissaneitini joka löhöää patterin vieressä, radion päällä.