Viime yönä ( tai no aamulla ) heräsin viiden aikoihin. En tiedä tarkalleen miksi. Oli niin kuuma, joten jätin peiton pois ja nukahdin uudestaan. Kun heräsin kellon soittoon kello kuudelta, oli kylmä. Ei mikään mukavin tunne herätä. No, se viideltä herääminen jätti minut väsyneeksi mutta onnistuin jotenkin nuokkumaan päivän läpi. Tosin puolen päivän aikoihin tunsin itseni niin väsyneeksi että alkoi olla ihan mielipuolinen olo. Sellainen että alkaa naurattamaan ilman mitään syytä ja sitten purskahtaa itkuun, niin väsynyt olo kun on. Meinasin ihan alkaa nauramaan, mutta onnistuin hillitsemään itseni.

Lenkillä en käynyt tänään, mutta kissat toki kävivät ulkona. Neitikin sai kehuja lenkillä ollessamme. Pari kävelijää ihasteli neitiä. Neiti ei ollut moksiskaan, tepsutti vain eteenpäin. Herra ei ikinä saa kehuja koska ei liiku niin paljon kuin neiti, mutta kyllä herra tietää että on minulle rakas, ilman että muut kehuvat.

Niin, ilmat suosivat Takamaita. Ihanan lämmintä, aurinkoista ja mukavaa. Toivottavasti tätä ilmaa jatkuu kesänkin loppuun.