Chorando se foi quem um dia so me fez chorar
Chorando se foi quem um dia so me fez chorar

Chorando estara ao lembrar de um amor
Que um dia nao soube cuidar
Chorando estara ao lembrar de um amor
Que um dia nao soube cuidar

Tänään siis alkoi työssäoppiminen. Ja heti ensimmäisenä päivänä sain muistutuksen että maailma on pieni. Oikein kunnon nostalgia pläjäys. Koulussa jossa olen työssäoppimassa on sijaisena lapsuuteni parhaan ystävän pikkusisko. Viimeksi kun näin hänet, about 18 vuotta sitten kait, hän oli ihan baby. Nyt hän on sitten sijaisopettajana. Nuori nainen. "Viimeeksi kun tavattiin, olit polvenkorkuinen. 18 vuotta sitten. Sano minulta hei siskollesi kun tapaat."

Kyllä minä muistan hänen siskonsa. Kolmenneksi vanhimman siskon. Oltiin kuin paita ja peppu. Hän on minua melkein vuoden nuorempi. Nuo sanat tuossa ylhäällä ovat 80-luvun lopun hittibiisistä nimeltä lambada. Elettiin siis vuotta -89, minä olin 9 ja hän 8. Hän halusi lambadahameen. Hän kuunteli musiikkiohjelmaa nimeltä Jukeboksi, joka oli silloin "The thing". Kaikki sitä katsoivat. Paitsi minä. Ei silloin kiinnostanut. Se oli sitä neonvärien aikaa. Minullakin oli kahdet neonväriset sukat. Ne olivat pienen tytön mielestä niin coolit. Oijoi, neonvärejä, kamalia vetyperoksidikikkara blondeja, Miami Vice. Aika kultaa muistot. Mutta Miami Vice on edelleen hyvä sarja.

Itse päivästä ei jäänyt oikeastaan mitään käteen, niin sanotusti. Ohjaava opettajani oli koulutuksessa joten jouduin ihan eri luokkaan mitä piti. Ja taitaa olla niin että torstaina ja perjantaina on se ohjaava opettajani myös poissa. Että heti tällaista. Muistan vain että istutin mugeloiden kanssa siemeniä ja autoin miten voin, muissa asioissa.

Lehden lööpit lupasivat että nyt alkaa superkevät. No, toivottavasti. Olisi lämmintä, aurinkoista, lumi lähtisi, kura kuivuisi. Ja kissat pääsisivät taas ulkoilemaan.

http://www.youtube.com/watch?v=i8mz9uOvFQA

Kaoma ja vuoden -89 THE DANCE Lambada.