Se on sitten takana eka työssäoppimispäivä. Miten voi olla ihminen niin osaamaton? Miten voi tuntua siltä että ei osaa yhtään mitään? Ai miten niin haluaisin vain keskeyttää, jättää koko paskan siihen ja juosta pakoon niin lujaa kuin pystyn ja jalat kantaa. Päätin aamulla että olen vahva, että kyllä tästä selvitään. Mutta enää en usko siihen. Ei tästä selvitä itkemättä.

Vanhuksia kun piti nostaa nosturilla pöntölle, olin aina liian hidas. Ja tuntui siltä että en todellakaan osaa mitään. Illalla halusin vain kysyä ohjaajalta että millä sen oven saa auki että joko sitä pääsee pois. Nyt istun lattialla, kanasalaattini syöneenä ja haluaisin vain itkeä. Miten ihanalta tuntuisikaan jos vain voisi huomenna palata tavalliseen arkeen ja mennä kouluun. Mutta ei, vielä 19 päivää.

Kissaparkani joutuivat odottamaan iltaruokaa vaikka kuinka kauan. Voi niitä pieniä murusia. Huomenna onneksi on aamuvuoro joten heidän ei tarvitse odottaa huomenna ruokaa niin kauan.